sunnuntai 2. joulukuuta 2018

Innovaation ja muutoksen johtaminen


Tältä luentokerralta haluan ehdottomasti nostaa esille muutosjohtamisen. Tämä osui hyvin omalle kohdalle tällä hetkellä. Seuraan harjoittelussani sivusta, muutoksen etenemistä ja kuinka siihen pyritään vaikuttamaan johtamisella. Eli sosiaalisen innovaation (päiväkotijärjestelmä) sisällä tarvitaan muutosta, jotta toimintaa saadaan vietyä eteenpäin. Muutoksesta on tehty virallista lain muodossa, mutta muutoksen tuominen esille kentällä ei ole vielä alkanut.

Päiväkotijärjestelmän kohdalla voitaisiin puhua elämäkaarimuutoksesta eli vanha innovaatio on käytetty loppuun ja nyt olisi aika siirtyä uuteen eli käynnistää uusi prosessi. Tämän järjestelmän kohdalla ei voida aloittaa uudestaan vaan tarvitaan evoluution tyyppinen muutos. Kehitetään uusia toimintamalleja, jotta toiminnasta saataisiin kannattavampaa. Tämä muutos on osaksi dialektinen, koska muutos on tuonut vastakkainasettelua kentälle.

Uusi laki velvoittaa muutokseen ja muutoksen suunnittelusta vastaa varhaiskasvatuksen ylin johto. Muutoksen toteuttaa kentällä pedagogiset johtajat. Tässä toimintamallissa syntyy dialektinen muutostyyppi. Muutoksessa on puututtu organisaation rakenteeseen ( tässä tapauksessa työnimikkeet), joka on aiheuttanut vastakkainasettelua.

Jotta tämänkaltainen muutos saadaan toimivaksi, tarvitaan vahvaa muutosjohtamista. Richard Badhamin 5 teesiä muutokseen on hyvä muistaa. Tai luennolla esitellyt kysymykset muutoksen johtamiseen. Johtaminen on vaikeaa, ellei työntekijät ole positiivisella ajatuksella mukana. Kysymykset auttavat edistämään yhteistä etenemistä muutoksessa.

Muutoksen johtaminen vaatii johtajalta suunnitelmallisuutta ja reflektointia. Johtajan täytyy olla itsevarma ja pystyä selvittämään odottamattomatkin tilanteet, kuten työntekijöiden tunnereaktiot. Tästä huolimatta johtajan ei pidä ajatella olevansa yksin keskellä muutoksen tekemistä.

-Joanna

Lähteet
Karhapää, S. 2018. Johtamisen perusteet. Luentodiat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti